Helsinki

Hugleikur Dagsson

Hugleikur Dagsson

Jan

28

Sat

12:00 – 17:00

-2–-1°C

clear sky

28.1.2023 – 11.2.2023

Hugleikur Dagsson syntyi Pohjois-Islannissa talvella 1977 ja on kertomansa mukaan hengittänyt happea ja piirtänyt typeriä asioita aina siitä lähtien. Dagsson on julkaissut 30 kirjaa, kirjoittanut 3 näytelmää, ohjannut oman animaatiosarjan televisioon ja saavuttanut suosiota myös stand up -koomikkona. Suomeksi Dagssonilta on ilmestynyt 12 sarjakuva-albumia, jotka on kustantanut Atena Kustannus. Dagssonin niukoista viivoista koostuvat piirustukset sisältävät mitä mustinta huumoria, mutta samalla ne ovat hellyttäviä.

”Kun aloitan piirtämisen, minua kiinnostaa nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Alkuun piirsin paperille pari tikkua tietämättä, mihin ne liittyivät. Osoittautui, että ideattomuus voi olla portti moniin ideoihin ‒ jopa siinä määrin, ettei minulle ei ole koskaan aikaa toteuttaa niitä kaikkia”, Dagsson kertoo.

Galleria Kuvituksessa nähtävässä näyttelyssä tullaankin näkemään kokoelma ideoita, joihin Dagsson ei aikaisemmin ole ehtinyt syventymään.

dagsson.com

Hugleikur Dagsson was born in the winter of 1977 in north Iceland. Since then he has been breathing oxygen and drawing silly things. He has published around 30 books, written 3 plays, directed his own animated TV series and is also a stand up comedian. His work can be very dark and very filthy but also pretty sweet and silly. Dagsson likes to start drawing and see what happens. That’s how he started his career as a cartoonist in fact. He drew a couple of stick figures without knowing what they where about to say. It turned out that having no idea can be a gateway to having many ideas. So many ideas that he hasn’t had any time to do all of them. That’s what this exhibition is about: A collection of ideas he never got around to before, because he was busy working with other ideas.

Sat 28 Jan 2023 – 11 Feb 2023 12:00 – 17:00

-2–-1°C

clear sky

Address:
Hämeentie 28,
Helsinki