MAIJA ALBRECHT & PIRKKO NUKARI 29.3.-23.4.2023

Maija Albrecht (s. 1967) löytää lähtökohdat teoksiinsa luonnosta. Elämän kiertokulun lohdullisuus ja sen salaperäinen jatkuvuus ovat hänen taiteensa perusta. Hänen teoksissaan ihmisen suhde luontoon on keskeinen mutta arvoituksellinen. Merkityksellinen löytyy pienistä yksityiskohdista. Olennainen on vivahteissa. Kuivaneula jättää höyhenenkevyitä jälkiä kuparilaattaan. Jäljet toistuvat paperilla harmaan eri sävyinä ja syvän mustana. Niin muodostuu kuva. 

Albrechtin kuvien merkitykset eivät kuitenkaan avaudu yksiselitteisellä tavalla. Se mikä on selittämätöntä, saa tilaa olla juuri sitä: omituista ja mahdotonta kuvata. Teoksista saattaa löytyä vihjeitä, pieniä aukkoja mahdolliseen tulkintaan. Merkitys on kuitenkin aina avoin. Sen heijastuspinta on jokaisen katsojan omassa kokemusmaailmassa. Kuvat linnuista, koppakuoriaisista ja hämähäkeistä ovat intiimejä mutta yhtä kaikki universaaleja. Taiteilijan työskentelyä tukee Svenska Kulturfonden

Maija Albrecht (f. 1967) finner utgångspunkter för sina verk i naturen. Det trösterika i livets kretslopp samt dess hemlighetsfulla kontinuitet utgör grunden för hennes konst. I hennes verk är människans förhållande till naturen central men gåtfull. Det betydelsefulla återfinns i de små detaljerna. Det väsentliga finns i nyanserna. Torrnålen lämnar sina fjäderlätta spår i kopparplåten. På pappret blir de till olika grå toner och djupt svart. På detta vis blir bilden till.

Betydelsen i Albrechts bilder öppnar sig ändå inte på ett entydigt sätt. Det oförklarliga får rum att vara precis det: besynnerligt och omöjligt att beskriva. Det kan finnas en antydan i verken, en liten ingång till en möjlig tolkning. Innebörden är ändå alltid öppen. Den speglas i betraktarens egen erfarenhetsvärld. Bilderna av fåglar, skalbaggar och spindlar är intima, men på samma gång universella. Konstnärens arbete stöds av Svenska Kulturfonden.

Osamme luonnossa

Pirkko Nukari (s. 1943) on vienyt klassista pronssiveistoa uusiin ulottuvuuksiin sekä muotokielen että myös patinoinnin suhteen. Hänen käsissään raskas metalliseos kokee aina yhtä vakuuttavasti sen kaikista ihmeellisimmän muodonmuutoksen, joka kuvanveistoa parhaimmillaan leimaa: aine muuttuu aineettomaksi, raskas ja staattinen aine saa kuvanveistäjän maagisen taituruuden kautta uusia aineettomia ulottuvuuksia, mukaan tulee muun muassa sellaisia abstrakteja asioita kuin liike ja aika.

Nukarin teoksissa on aina jotain enemmän: niissä on taiteilijan kädenjälki, taiteilijan tulkinta, joka useimmiten sijoittaa sen näennäisen pienen ja yksinkertaisen aiheen paljon laajempiin yhteyksiin. Teksti taidekriitikko Otso Kantokorven kynästä