Helsinki

Heikki Kukkonen

Heikki Kukkonen

Apr

27

Wed

11:00 – 17:00

8–11°C

broken clouds

Jo vuosia sitten, mm. teossarjassani “Suun muisti” (2006) hedelmät ja vihannekset alkoivat kömpiä liiduista ja pensseleistä ympäri ateljeeta.

Viime vuonna sain ystävältä lahjoituksena hienon salkullisen korkealaatuisia pastelliliituja, jotka alkoivat käsissäni pyöritellä kirsikoita luonnosvihkoon. Vähän sen jälkeen tein löydön hankolaiselta kirpputorilta: kokonaisen posliiniastiasarjan kiinalaisin koristemaalauksin. Siitä se sitten lähti.

Nykyäänhän me ihmiset kuvaamme kaiken, myös ruoka-annoksemme. Teki mieli leikkiä ajalla, venyttää arkea ja juhlaa, yksin ja yhdessä syötyjä aterioita. Puhelimen kameran räpsähdyksen ja sen jälkeisen nopean jaon sijaan halusin tehdä ruokakuvia hitaasti, todella upoten lautaselle. Miten kaunis on tavallinen aamiainenkin!

Luovaan työhöni vaikutti tämän näyttelyn alla poikkeuksellinen elämäntilanne. Olin menettänyt syksyllä pitkäaikaisen puolisoni. Surun ja ikävän rinnalla syntyikin yllättäen elinvoimaisia, iloisia, aistillisia töitä. Työskentely oli lähes meditatiivista, hyvin keskittynyttä ja pikkutarkkaa ja olin poikkeuksellisen paljon itsekseni. Kuin posliiniastiaston kiinalaiset munkit. Maalaustelineellä oli silti pidot ja muistot hauskoista illoista.

Joissakin teoksissa on tallennettuna lempihetkeni ruokailun jälkeen. Öljyisiä sormenjälkiä, lasien jättämiä punaviinirinkuloita, simpukankuoria ja leivänmuruja. Elämä jatkuu, syötävä on, onneksi.

Näyttelyssä on esillä myös leikkisä sarja vanhoille posliinilautasille vangittuja herkkuja. Toivon, että katsoja saa teoksistani keveyttä, iloa ja onnea. Hyvää ruokahalua!

Taidegraafikko Heikki Kukkonen (s. 1954) valmistui Suomen taideakatemian koulusta vuonna 1981. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä Suomessa sekä Espanjassa, jossa hän asui parikymmentä vuotta. Lisäksi työt ovat matkanneet yhteisnäyttelyihin mm. Portugaliin, Italiaan, Egyptiin ja Ruotsiin. Osana Suomen 100-vuotisjuhlia vuonna 2017 Heikki Kukkosen näyttely “Alma de Finlandia” vieraili myös Perussa. Julkisina teoksina hän on toteuttanut mm. seinäreliefejä ja seinämaalauksia. Kukkonen on myös suosittu taidekurssien vetäjä.

Wed 27 Apr 2022 – 22 May 2022 11:00 – 17:00

8–11°C

broken clouds

Address:
Kalevankatu 15,
00100 Helsinki