Helsinki

Kari Södö

Kari Södö

Mar

01

Wed

11:00 – 17:00

3–6°C

clear sky

KARI SÖDÖ
Risteys
1.–26.3.2023

Näyttely esittelee isohkoja veistosinstallaatioita sekä pienempiä veistoksia puusta lattioille ja seinille. Vuoropuhelua luonnon muovaaman ja veistetyn puun sekä orgaanisen ja geometrisen muotokielen välillä
.
Södö on elämässään tullut risteyskohtaan, jota värittävät suuret muutokset monella tapaa. On aika uusille tarinoille ja suunnille. Tämä kaikki on luonnollisesti vaikuttanut myös hänen taiteeseensa. Yksi vaikutus on lähes kokonaan kadonneet värit. Teosten tummahkot sisällöt soivat paremmin mustan ja valkoisen säestämänä. Väriä on mukana niukasti, mutta perustellusti.

Osa teoksista on risteyksessä hakemassa suuntaa, toiset ovat jo menemässä johonkin päin ja toiset katsovat vielä taaksepäin. Muotokielessä on paljon taiteilijan tuotannosta ennestään tuttua, mutta uusia elementtejä ja ratkaisuja on runsaasti. Näyttelyn nimi viittaa myös muusikkotaustaisen taiteilijan Garbo 
-yhtyeen samannimiseen levyyn vuodelta 1993, jolloin hän oli samankaltaisessa elämäntilanteessa kuin nyt on.

***
Kari Södö (s.1963, Borås, Ruotsi) asuu ja työskentelee Oulussa. Södöllä on ollut runsaasti yksityisnäyttelyitä kotimaassa sekä yhteisnäyttelyitä ulkomailla mm. Berliinissä, Cannesissa,Tukholmassa ja Pietarissa. Hänen teoksiaan on merkittävissä kokoelmissa ja hän on toteuttanut useitajulkisia teoksia. Södö on toiminut Oulun taiteilijaseuran puheenjohtajana vuosina 2000–02 ja on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Suomen Taidegraafikoiden jäsen. Lisäksi hän toimi valtion visuaalisten taiteiden toimikunnassa kaksi kaksivuotiskautta vuosina 2017–20. Muusikkona Södö soittaa useissa yhtyeissä ja on myös Mieskuoro Huutajien jäsen.

www.sodo.info

Näyttelyä on tukenut
Taiteen edistämiskeskus

Wed 01 Mar 2023 – 26 Mar 2023 11:00 – 17:00

3–6°C

clear sky

Address:
Pieni Roobertinkatu 10,
00130 Helsinki