Tämä on ensimmäinen soolonäyttelyni joka koostuu pelkästään maalauksista, mikä on hassua, sillä olen maalannut lähestulkoon koko elämäni. Ehkä on ollut liikaa muuta hässäkkää, ehkä en ole ollut valmis taiteilijana, ehkä en ole halunut paljastaa sisintäni.

Maalaukset ovat syntyneen parin viimeisen vuoden sisällä, toisaalta mukana myös muutama vanhempikin työ, joiden aika on koittanut nyt.

Maalaukset ovat sekä abstrakteja että esittäviä, mutta molempia yhdistää tarve saada kiinni jostakin inhimillisestä. Herkkyydestä. Värikkäiden ja pehmeiden linjojen alla on kitkeränsuloinen tunne: pakosta liikkua eteenpäin kun haluaisi vain olla, pysyä paikoillaan vaikka sisimmissä polttelee. Usein juuri tällaiset kokemukset ovat niitä jotka jättävät vahvimman jäljen. Uskon hiljaisten signaalien voimaan.

Kuvailen usein prosessiani lumipalloksi, hattaraiseksi pilveksi jossa liike on sinkoilevaa. Palaan aina välillä keskiöön. Jatkan vanhoja teemoja vuosienkin jälkeen, ja ajatus kokonaisuudesta jää usein avoimeksi. Aika harvalla asialla maailmassa on selkeät ääriviivat.

Maalaaminen on etuoikeus. Maalaaminen on velvollisuus. Maalaaminen on parasta. Maalaaminen on katsomista lähelle ja kauas.

—

Kun tulivuori purkautuu, sen keskus usein murtuu ja romahtaa. Tämä kulhon muotoinen vajouma on kaldera.