Helsinki

Ulla Pohjola ja Metta Savolainen: Ohuet paikat

Ulla Pohjola ja Metta Savolainen: Ohuet paikat

Sep

14

Wed

12:00 – 16:00

14.9.-9.10.2022

Ohut paikka on kelttiläiskristillinen käsite, jolla tarkoitetaan ympäristöä ja hetkeä, jossa arkisen maailman ja toisen puolen raja tuntuu olevan hyvin ohut. Läpikuultavassa hetkessä näkyy tai tuntuu välähdys tai aavistus pyhyydestä. Se on matkustamista syvyyssuunnassa kohti omaa ja toisen sisintä. Ohut paikka on kokemuksellista todellisuutta, läsnäolon tiivistymistä, jonka voi kokea myös arjessa.

Ystävyytemme alkoi neljäkymmentä vuotta sitten Pielisen öisellä jääkävelyllä ja maalatessamme kesämökillä kuvia päiväkirjoihimme pöydän ääressä. Hiljaisissa yhteisissä hetkissä on ollut välähdyksiä pyhyydestä.

ULLA POHJOLA Taiteellisella työskentelylläni on ollut jo kauan suhde näkymättömään todellisuuteen. Vaikka paikat itsessään ovat konkreettisia, niin jokaisen oma tunnekokemus niistä on näkymätöntä todellisuutta.

Välitön ja intuitiivinen kosketus materiaaleihin, läsnäoloon ja hiljentymiseen ovat minulle tärkeitä. Kirjon, maalaan ja viljelen palstallani kukkia teoksiani varten. Palsta on muodostunut taiteen tekemisen ohella esteettiseksi ja henkiseksi omaksi paikaksi, johon olen juurtunut tekemisen kautta. Siinä on paljon samankaltaisuutta taiteeni kanssa: hitaus, sattumanvaraisuus, hiljaisuus ja luontoyhteys yhdistävät niitä. Ohuen paikan voin kokea kädet syvällä mullassa tai kirjoessani ohuella langalla kangasta.   

METTA SAVOLAINEN Aikaisemmissa näyttelyissä akvarellieni inspiraationa on ollut fysiikka ja matematiikka. Kun korona-aikana maailma pysähtyi, halusin olla täysin vapaa ja antaa itselleni luvan työskennellä mahdollisimman intuitiivisesti, vailla päämäärää.

Maalaaminen on minulle aina hiljentymistä ja hiljaisuudessa olemista. Tietynlaista pyhiinvaeltamista. Matkantekoa kohti näkymätöntä, kohti itseä ja lopulta myös toista.

Lähden maalatessa liikkeelle väristä – tutkin värien vuorovaikutusta ja kokeilen erilaisia pigmenttejä. Viimeaikaisissa akvarelleissa olen mm. käyttänyt neonvärejä sekä liukuvasti siftaavia helmiäisväripigmenttejä. Olen pelkistänyt, maalannut yhä minimalistisemmin. Samojen geometristen sommittelujen toistaminen erilaisissa värimaailmoissa on toiminut meditaation tavoin ja tuonut rauhaa.

Wed 14 Sep 2022 – 09 Oct 2022 12:00 – 16:00