1.2.–26.2.2023

Metsähaapa eli haapa kuuluu Suomen alkuperäiseen puustoon. Se on nopeakasvuinen puu, joka ei elä kovin vanhaksi. Silti haavan juurakko saattaa olla tuhansia vuosia vanha, vaikka yksittäinen puu ei useinkaan elä yli satavuotiaaksi. Toisaalta vanhimmat ikihaapamme saattavat olla jopa 300 vuotta vanhoja. Kun vanhat rungot kuolevat, juurakosta nousee uusia versoja. Haapatiheiköt ovatkin usein samaa emopuuta.

Haapa ei ole metsäteollisuuden näkökulmasta kovin arvostettu puu. Haapaa on sanottu kuitenkin myös elämänpuuksi, sillä luonnon monimuotoisuuden kannalta se on äärimmäisen tärkeä puu. Haavassa elää noin tuhat eliölajia; sieniä, sammalia, jäkäliä, hyönteisiä ja nisäkkäitä, joista reilu sata on haavasta riippuvaisia ja kymmenet niistä uhanalaisia. Siinä pesii toistakymmentä lintulajia ja nisäkkäistä esimerkiksi liito-orava käyttää sitä pesäpuunaan. Myös useat perhoslajit ja kovakuoriaiset pitävät haapaa kotinaan.

Haavan muotokuva on teoskokonaisuus, johon kuuluu 40 piirustusta, jotka yhdessä muodostavat animaation. Teos on osa Puiden muotokuvat -projektia, joka sai alkunsa muutamia vuosia sitten. Ensimmäiset Puiden muotokuvat olivat piirustuksia Hämeen alueella kasvavista suurista puuvanhuksista. Kiinnostavaa oli myös muotokuviksi päätyneisiin puihin liittyvät erilaiset tarinat, kartat, koordinaatit, lähteet ja retket. Osalla puista oli myös aikojen saatossa vakiintunut erisnimi.

Suomalaisessa kulttuurissa metsällä ja puilla on aina ollut erityinen asema, eivätkä suomalaiset edelleenkään ole kovin kaukana omasta metsäläishistoriastaan. Puiden ja ihmisen kohtalonyhteys on yhä osa olemassa olevaa ja elinvoimaista kulttuuriperinnettä. Puiden historia ja paikkaan kiinnittyminen antavat niille hyvin inhimillisiä piirteitä. Vaikka taustalla vaikuttavat myös luonnonsuojelulliset teemat, Haavan muotokuvassa aihetta on lähestytty erityisesti inhimillisen ajallisuuden, havainnon rajallisuuden ja olemassaolon teemojen näkökulmasta. Haavan muotokuva on myös yritys luopua perinteisestä subjekti – objekti -jaosta inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä ja katsoa maisemaa tasavertaisena olentona.

Haapaan liittyy erilaisia sanontoja ja uskomuksia. ”Värisee kuin haavan lehti” viittaa pelkoon, viluun tai ylenpalttiseen tunteellisuuteen. Vanhan kansan uskomuksen mukaan haavan lehtien havina johtui siitä, että Jeesuksen risti oli tehty haapapuusta. Puiden lehdet surivat tätä niin, että eivät koskaan saaneet rauhaa. Samasta syystä haavasta ei tehty ruumisarkkujakaan. Sama havina jatkuisi arkussa, eikä vainaja saisi rauhaa haudassakaan.

Haavan tieteellinen nimi Populus tremula tarkoittaa värisevää poppelia. Haavan muotokuva onkin myös kertomus hauraudesta, haavoittuvuudesta ja pelosta. Haavoittuvuuden voi ajatella monella tapaa. Toisaalta Haavan muotokuvan voi nähdä muotokuvana ihmisestä keskellä epävarmaa maailmaa, toisaalta se on puhtaasi muotokuva haavasta itsestään. Hitaassa liikkeessä ja ajan vääjäämättömässä kulumisessa on silti myös jotain lohdullista.

Haapa on metsän äänekkäin puu. Lehtien värinän aiheuttaa niiden pitkä, hento, litteä ja hieman kierteinen lehtiruoti. Lehti ei ole aivan tasapainossa, joten se alkaa liikkua jo pienimmässäkin tuulenvireessä. Haviseva ääni syntyy lehtien liikkeistä ja siitä, kun ne osuvat toisiinsa. Haavan lehtien havina on suomalaisille tuttu äänimaisema, jolla on puhdistava ja rauhoittava vaikutus. Havinan voi melkein kuulla, vaikka Haavan muotokuvassa ei ääntä olekaan.

Kati Lehtonen